Huomenta! (Kyllä, huomenta, vaikka kello on melkein kuusi. Illalla.)
Tänään on ollut vapaapäivä ja vietin sen mitä laadukkaimmalla tavalla - nukkumalla. Välissä heräsin hoitamaan työasioita pariksi tunniksi keskipäivästä, mutta päädyin takaisin sängynpohjalle. Oikeastaan siksi, että kurkku tuntuu vähän "siltä", tiedätthän, se tunne joka on vähän niin kuin kipua, vähän niin kuin karheutta ja joka tulee juuri ennen kuin flunssa iskee.
Saamari. Nyt en voi tulla kipeäksi, tässä tehdään lähtölaskentaa lauantaihin ja Budapestin reissuun! Toivottavasti tämä tuli vain eilisestä parin tunnin ajomatkasta ilmastointi puhaltaen, kun aurinko kuumotti niin lasien läpi...
Otsikollakin oli muuten joku pointti. Taas tänään tuli todettua, miten järkyttävän ennalta arvaamatonta elämä on. Yhdessä hetkessä elää, toisessa kuolee.
Kuulin juuri eksältäni uutisia. Hänen serkkunsa, joka on mukava ja kiltti ihminen, terveellisesti elävä, 35-vuotias nainen, joka juuri oli saanut elämänsä siihen perinteiseen tapaan mallilleen - mennyt naimisiin, odotti lasta ja sen sellaista mitä ihiset yleensä tuppaavat haluamaan - makaa nyt koomassa tehden kuolemaa. Vähintäänkin aivokuolleena
Syy? Veritulppa, joka oli syntynyt muualla, mutta vaeltanut sieltä sydämeen. Syy? Raskaus.
Vauva on kuollut, tietenkin, kun äidilläkin sydän oli ollut pysähtyneenä lähes puoli tuntia, eli siis hänkin oli jo kuollut, mutta sydämen olivat saaneet käyntiin. Aivot eivät siitä kuitenkaan enää toivu, hapenpuute on niille tappavaa minuuteissa, joten käytännössä hän on tällä hetkellä vain ruumis, jonka sydän ja keuhkot toimivat koneiden avulla. Valot ovat kuitenkin sammuneet.
Pistää vaan vähän miettimään. Monet kuolevat sairauden uuvuttamina, vanhuuteen, jollain tapaa kuitenkin luonnollisena jatkumona, sellaisena, että vaikka se sattuu meihin rakkaansa menettäisiin, se on kuitenkin ollut tiedossa, tulossa, siihen on tiedostaen tai tiedostamatta varautunut.
Mutta kun nuori terve ihminen lähtee hetkessä, miten hänen läheisensä pystyvät asian edes käsittelemään? Hänen miehensä, joka menetti vaimonsa ja lapsensa? Joka menetti vaimonsa lapsensa takia?
En ole ihmisrakas, olen eläinrakas. Mutta silti minunkin mustassa sydämessäni vähän kirpaisee, kun ei pysty ymmärtämään (hyväksymään), että itse elän miten sattuu, sanotaanko nyt näin, että vähän vähemmän terveellisesti, ja sen lisäksi olen vielä aikamoinen bitch. Ja sitten tällaiset kiukuttelevat pikkunoidat ovat niitä, jotka hengailevat vielä tervaskantoina, kun kiltit terveet kuolevat nuorena?
"Kirotkaa vähän aikaa jumalaa, ja menkää sitten juomaan itsenne humalaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti