Wau... olikohan tämä päivä nyt sitä "flowta" jota työssä kuuluisi kokea? Työn imua? Kesken päivää ainakin sain itseni kiinni ajattelemasta, miten kivaa työni on ja miten hyvin sitä itse asiassa osaakaan hommansa. Vaikka onkin vain tällainen tytönnulikka.
Oli kyllä sellainen päivä että oksat pois! Kamala kiire koko ajan, mutta se ei haittaa, pysyy tatsi päällä kun ei tarvitse pyöritellä peukkujaan. Lisäksi opastin uusia työntekijöitä ja neuvoin muita, kun tänään tuntui olevan sellainen päivä, että mä vaan tiesin kaikesta kaiken... (Siis kysyttäessä, en sentään pomppinut besserwisseröimässä, vaikka olen toki siinäkin erittäin lahjakas... ;) Lisäksi taisin pelastaa erään naisen hengen, kun törmäsin yhteen todella vakavaan mokaan, jonka sitten korjasin. Jälkikäteen oikeastaan kunnolla tajusin, miten hirvittävää olisi ollut, jos juttu ei olisi jäänyt haaviini kiinni ihan rutiinijutussa. Ja mun ripsiä ihmettli neljä eri ihmistä! Oh the joy! xD
Päivän päätteeksi jäin puoleksi tunniksi ylitöihin, koska mun periaate on, että kaveria ei jätetä pulaan, vaikka oma työaika olisikin loppu. Tuntui mukavalta ne kiitoksetkin siitä. Tällaisina hetkinä tajuaa ja muistaa, että kun hyvän antaa kiertää, se tuntuu itsestä sata kertaa mukavammalta... ja tulee ehkä toivottavasti joskus takaisinkin päin. (Tai sitten mä olen normaalisti niin angstinen pessimisti bitch, että pienet hyvät teot saavat mut ihan hämilleni, ja olen sitten vahingossa ystävällinen ihmisille... Mene ja tiedä. :D)
Aamun työmatkalla oli ehkä osuutta siihen, että vauhti jäi päälle... ajoin meinaa sen verran ripeästi, että edes bemarit, mersut ja volvot eivät ohitelleet rutiininomaisesti niin kuin yleensä. Minä kun olen nainen vanhan mummoauton ratissa ja tämän yhdistelmän takana nopeusrajoitusten maksimin mukaan ajaminen tuntuu pullistavan kyseisten stereotyyppikuskien otsasuonia harvinaisen tehokkaasti... ;)
Nyt menen sekoittelemaan neidille vähän antibiootti-iltapalaa ja itse nautin päivän annokset pepsi maxia... Aaah himo!
